sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Omatekoista jätskii!

Jätskii tuli tehtyä tos eile illal. Aikoin tehä ruuan lauantaina. Mutta sitten tuli muutoksii ja niin en voinu tehä ruokaa. Mut tänään jälkkäriks me syötiin se.     

Ohje: 1dl tomusokeria siivilöitynä
300g mitä tahansa marjoja
4 rkl juoksevaa hunajaa
5 dl luonnonjogurttia

Koristeluun:
12 tuoretta marjaa

Laita tomusokeri ja marjat tehosekottimeen ja sekoita tasaiseksi asti.
Lisää joukkoon hunaja ja jogurtti ja sekoita uudelleen, kunnes kaikki ainekset ovat sekoittuneet tasaisiksi.Lusikoi seos kylmän kestävään astiaan, sulje tiukasti ja anna pakastua vähintään 5 tunnin ajan.

Tarjoilu: Kasta jäätelökauha kuumaan veteen ja lusikoi jäätelöä kulhoihin. Koristele tuoreilla marjoilla.



Hyvää oli!
                                                         

perjantai 3. tammikuuta 2014

Raasu!!

Raasu on Ihan mukava kissa. Se on tullut meille noin vuosi sitten. Se on sisäkissa enimmäkseen, mutta käy ulkona aina aamulla, illalla ja yöllä. Se on luonteeltaan kuin koira :). Sen lempi lelu on mehupilli. Sen lempi ruoka on shiba merenherkut. Se nukkuu ylensä sängyssäni :).      

Raasu
Uutena vuotena Raasu ei pelännyt. Mutta ainakun se meni ulos se tuli heti sisälle :). Sen häntä heilui ainakun paukahti :). Ja pesi itseään sisällä :D.



Siinä se nyt pesee itseään :D.

Nyt se nauttii päiväunista takan lähellä ja on iloinen.

Siinä se nauttii.